Blogi

Kaupunkipolitiikan kolme tärkeintä kysymystä vuonna 2026

Kaupunkipolitiikan kolme tärkeintä kysymystä vuonna 2026

Helsingin lähivuosien suuntaa määrittävät tällä hetkellä muutamat poikkeuksellisen suuret poliittiset kysymykset. Vuonna 2026 kaupungin päätöksenteossa nousee erityisesti esiin kolme teemaa, joilla on suora vaikutus Helsingin talouteen, palveluihin ja pitkän aikavälin kehitykseen. Nämä asiat ovat Avaan tässä blogissa näitä kolmea teemaa hieman tarkemmin. 1. Sote-rahoitus ja valtion 102 miljoonan euron leikkaus Vuoden 2026 merkittävin yksittäinen Helsinkiin vaikuttava poliittinen kysymys liittyy sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitukseen. Orpon hallitus on esittänyt hyvinvointialueiden rahoitukseen lisäsäästöjä, joista Helsingin osuus on noin 102 miljoonaa euroa. Ehdotus pitää…

Read More Read More

Valtuustokuulumiset 25.2.

Valtuustokuulumiset 25.2.

Kaupunginvaltuusto kokoontui tänään keskiviikkona 25.2. varsin tyypillisen, mutta sisällöllisesti painavan asialistan äärelle. Käsittelyssä oli sekä hallinnollisia valintoja että useita kaupunkirakenteen ja palveluiden kannalta merkittäviä kaavahankkeita. Keskustelua herättivät erityisesti ruokapolitiikkaan liittyvät linjaukset, mutta myös Itäkeskuksen ja Laajasalon alueiden kehittäminen. Eniten poliittista keskustelua käytiin Mai Kivelän aloitteesta, jossa esitettiin Helsingin lihan ja maidon hankintojen puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Kokoomus teki asiassa palautusehdotuksen, ja keskustelu liikkui ei niin yllättäen osin varsin ideologisella ja identiteettipoliittisella tasolla. Meidän demareiden linja on ollut ja on vastaisuudessakin…

Read More Read More

Ruokahävikin lisääminen ei ole ilmastoteko

Ruokahävikin lisääminen ei ole ilmastoteko

Kasvipohjaisten vaihtoehtojen lisääminen on tärkeä ilmastoteko, mutta sen toteutustapa ratkaisee. SDP Helsingin valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Niilo Toivonen korostaa huoltovarmuuden merkitystä ja kaupunkilaisten huomioimista, kun kasvipainotteista ruokaa lisätään Helsingin hankinnoissa. Kaupunginvaltuusto käsittelee valtuutettu Mai Kivelän aloitetta, että Helsinki puolittaisi vuoden 2025 lihan ja maidon hankinnat vuoteen 2030 mennessä ja korvaisi lihan ja maidon kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla. SDP tukee kasvipohjaisten vaihtoehtojen lisäämistä, mutta katsoo, että siirtymä on tehtävä tavalla, joka vähentää eikä lisää ruokahävikkiä ja tukee kaupunkilaisten hyvinvointia. – Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtymisessä on…

Read More Read More

Jyrkkä ei hallituksen sote-leikkauksille Helsingissä

Jyrkkä ei hallituksen sote-leikkauksille Helsingissä

Helsingin kaupunginhallitus lausui tänään näkemyksensä kokoomushallituksen suunnitelmasta leikata valtakunnallisesta sote-rahoituksesta 390 miljoonaa euroa. Leikkauksista 102 miljoonaa euroa kohdistuisi Helsinkiin. SDP:n kanta on selkeä: sote-leikkauksille jyrkkä ei. Hallitus on esittänyt sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitukseen lisäsäästöjä, jotka kohdistuvat Helsingin näkökulmasta kohtuuttomasti ja epäoikeudenmukaisesti. Leikkauksen mittakaavaa kuvaa se, että se vastaisi vuositasolla esimerkiksi noin 1 000 lääkärin työpanosta tai 1 500 iäkkään ympärivuorokautisen palveluasumisen paikan kustannuksia. – Esitetty leikkaus on valtava. Se vaikuttaa suoraan helsinkiläisten arkeen ja lähipalveluihin. Helsingin päättäjien tärkein prioriteetti on…

Read More Read More

Yliskylän palvelukortteleiden kaavamuutos – miten Yliskylän keskustaa kehitetään?

Yliskylän palvelukortteleiden kaavamuutos – miten Yliskylän keskustaa kehitetään?

Helsingin kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle asemakaavan muutoksen nro 12964 hyväksymistä. Kyse on Yliskylän keskustan keskeisistä tonteista ja puistoalueista Laajasalossa eli alueesta, jossa suuri osa Laajasalon lähipalveluista jo nyt sijaitsee ja jonka merkitys kasvaa voimakkaasti tulevina vuosina. 2,3, miljoonan lähipalveluihin kohdistuvassa investoinnissa on siitä, miten Yliskylä toimii palvelukeskuksena, kun alueen asukasmäärä kasvaa, raitiotie tuo alueelle lisää liikennettä ja lähipalveluiden kysyntä kasvaa. Kaava vastaa siihen, miten alueen koulut, päiväkodit, ikääntyneiden palvelut, asuminen, puistot ja liikkuminen sovitetaan yhteen niin, että kaikkitoimii myös tulevina vuosina….

Read More Read More

Valtuusto hyväksyi Satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan

Valtuusto hyväksyi Satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan

Helsingin Satamatunnelin mahdollistava asemakaava ja siihen liittyvä satamatoimintojen uudelleenjärjestely on keväällä valitun uuden kaupunginvaltuuston tähän mennessä suurin päätös. Valtuusto hyväksyi tunnelin mahdollistavan asemakaavan eilen vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa selkein äänin. Kyse ei ole vain suuresta infrahankkeesta vaan kyse on Länsisataman toimivuudesta ja Jätkäsaaren turvallisuudesta. Päätöksellä korjaamme ja ratkaisemme itse aiheutettuja ongelmia. Me emme voi rakentaa yli 20 000 asukkaan kaupunginosaa ja samalla hyväksyä, että kasvava raskas rekkaliikenne jatkaa vuosia alueen kaduilla. Tunnelin myötä liikenne siirtyy maan alle, ruuhkat ja melu…

Read More Read More

Länsisataman ja Jätkäsaaren ongelmat vaativat päätöksen, ei viivyttelyä

Länsisataman ja Jätkäsaaren ongelmat vaativat päätöksen, ei viivyttelyä

Helsingin Satamatunneli ja siihen liittyvä satamatoimintojen uudelleenjärjestely etenevät valtuuston päätettäväksi. Ratkaisu on välttämätön Länsisataman toimivuuden ja Jätkäsaaren turvallisuuden kannalta: emme voi rakentaa 20 000 asukkaan kaupunginosaa ja samalla hyväksyä, että kasvava raskas rekkaliikenne jatkaa vuosia alueen kaduilla. Tunnelin myötä liikenne siirtyy maan alle, ruuhkat ja melu vähenevät ja ilmanlaatu paranee. Sataman kasvu edellyttää toimivia logistisia yhteyksiä. Riippumaton asiantuntija-arvio katsoo kehittämisohjelman olevan taloudellisesti perusteltu ja varustamoiden on voitava luottaa siihen, että Helsingin satamien logistiset yhteydet toimivat hyvin myös tulevaisuudessa. Kaupunginhallituksessa tekemäni…

Read More Read More

Hernesaari näyttää, millaista Helsinkiä me haluamme rakentaa

Hernesaari näyttää, millaista Helsinkiä me haluamme rakentaa

Helsingin valtuusto hyväksyi tänään Hernesaaren asemakaavan – yhden lähivuosien merkittävimmistä kaupunkikehityshankkeista. Rakennamme uuden, merellisen kaupunginosan – paikan, jossa yhdistyvät moderni asuminen, kantakaupungin lähipalvelut, toimivat liikenneyhteydet, uudet työpaikat ja kehittyvä kaupunkikulttuuri. Kyse ei ole vain uusista asunnoista tai arkkitehtuurista. Hernesaari kertoo siitä, millaisena kaupunkina Helsinki haluaa kasvaa. Haluan, että kaupunkimme kasvaa niin, että kaupungissa eri ihmiset voivat asua rinnakkain – opiskelijat, lapsiperheet, eläkeläiset ja työssäkäyvät, riippumatta tulotasosta. Osana kaupunginhallituksen käsittelyä ennen valtuustoa tein ehdotuksen, jonka mukaan Helsinki pitää tärkeänä, että myös…

Read More Read More

HSL:n lippujen hinnat eivät saa nousta

HSL:n lippujen hinnat eivät saa nousta

Helsingin kaupunginhallitus lausui kantansa HSL:n suunnitelmiin korottaa lippujen hintoja. SDP haluaa, että korotuskehitykselle laitetaan stoppi. EIlen 1.9. kaupunginhallitus lausui HSL:n tulevaisuuden suunnitelmista korottaa julkisen liikenteen lipun hintoja. Olin mukana päättämässä, että vastustamme esitettyjä korotussuunnitelmia. Kaupunginhallitus hyväksyikin eilen kriittisen lausunnon korotuksille SDP:n vasemmiston ja vihreiden voimin. Kokoomus ja RKP vastustivat esitystä. Helsingin HSL:lle maksamasta kuntaosuudesta päätetään syksyisin budjettineuvotteluissa. Demareille on erittäin tärkeää, että Helsingissä on toimiva, laadukas ja edullinen joukkoliikenne. HSL:n rahoitusmalli käy kalliiksi matkustajille – uudistus välttämätön Joukkoliikenteen lippujen hinnat…

Read More Read More

Jatkan Helsingin demareiden valtuustoryhmän varapuheenjohtajana

Jatkan Helsingin demareiden valtuustoryhmän varapuheenjohtajana

Kiitos valtuustoryhmälle luottamuksesta! Ryhmämme puheenjohtajaksi valittiin kokenut valtuutettu ja kansanedustaja Elisa Gebhard ja muut varapuheenjohtajat ovat Minna Salminen ja Jenni Hjelt. Meillä on aikaansaava ja vahva porukka luotsaamassa suurta valtuustoryhmää!  Me demarit saimme keväällä Helsingissä merkittävän vaalivoiton ja ryhmämme kasvoi kahdeksalla valtuutetulla. Kokosimme valtuustoryhmän ja piirin voimin yhteiset tavoitteet valtuustokaudelle ja neuvottelimme hyvän kaupunkistrategian, jossa näkyy selkeästi SDP:n kädenjälki. Vaikka paljon on tehty, meillä demareilla on vielä työtä edessä: kahden vuoden kuluttua meidän tulee voittaa eduskuntavaalit ja kääntää koko Suomen suunta….

Read More Read More