Helsingin kasvavat palvelutarpeet kaipaavat enemmän panostuksia, ei leikkauksia

Helsingin Sanomat uutisoi 6.10. että helsinkiläisen sote-kustannukset ovat kasvaneet hirmukyytiä verrattuna muuhun Suomeen. Tähän verrattuna on yhä erikoisempaa, että Orpon hallitus on leikannut nimenomaan Helsingin sote-rahoituksesta, SDP:n valtuustoryhmän 1. vpj Toivonen hämmästelee.
Orpon hallituksen sote- ja pelastuspalveluihin kohdistuvat leikkaukset osuvat Helsinkiin poikkeuksellisen kovaa. Asiaa ei yhtään helpota se, että kokoomus on esittänyt tulevalle hallituskaudelle vaihtoehtonsa 9 miljardin leikkauksista, joista sote-leikkaukset ottavat merkittävän osan.
– Helsinki on hoitanut talouttaan vastuullisesti eikä sillä ole katettavana alijäämää, ja silti juuri suuriin kaupunkeihin kohdistuvat säästöt uhkaavat palveluita vuosikymmenen lopulla. Se on väärin helsinkiläisiä kohtaan, sanoo SDP Helsingin valtuustoryhmän 1. vpj ja kaupunginhallituksen jäsen Niilo Toivonen.
– Luvut kertovat yksiselitteisesti, että Helsinkiin pitää panostaa enemmän, ei vähemmän. Helsinkiläistä kohden käytetään edelleen vähemmän rahaa kuin suomalaiseen keskimäärin, vaikka yli 85-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Ikääntyminen on Helsingissä nyt nopeimmillaan, ja siihen on vastattava rahoituksella, joka vastaa todellista palvelutarvetta. Tämän lisäksi meillä on tällä hetkellä vakava päihdeongelma käsillämme, Toivonen jatkaa.
Helsingin kasvavat palvelutarpeet edellyttävät, että hoitoon pääsee oikea-aikaisesti ja palvelut ovat saavutettavissa eri puolilla kaupunkia. SDP Helsingin valtuustoryhmä onkin edistänyt onnistuneesti 14 vuorokauden hoitotakuuta.
– Helsinkiläinen kaupunginosa on usein keskikokoisen kaupungin kokoinen. Siksi palveluverkon on vastattava suuren ja kasvavan kaupungin erilaisiin tarpeisiin. Terveysasemien sekä ikääntyneiden, lasten ja nuorten palvelujen saavutettavuudesta on huolehdittava kaikkialla Helsingissä. Toimivia lähipalveluja on vahvistettava, ei leikattava, Toivonen päättää.