Kruunuvuorenrannan lauttayhteys toimintaan 2023!
Iloisia uutisia Helsingin kaupungin budjettineuvotteluiden infotilaisuudesta: Kaupunkiympäristön toimialalle osoitetaan 1 miljoonaa euroa Kruunuvuoren lauttaliikenteen järjestämiseen.
Tämä tarkoittaa sitä, että juhannuksen alla kaupunginhallituksen linjaama päätös lauttaliikenteen aloittamisesta Kruunuvuorenrannan ja kantakaupungin välillä on saanut rahoituksen kaupungin ensi vuoden talousarviosta.
Ensi vuoden aikana Kruunuvuorenrannan ja kantakaupungin välillä alkaa jatkuva lauttayhteys, joka on toiminnassa ympäri vuoden ainakin Kruunusiltojen valmistumiseen asti. Tämä on todella merkittävä ja tarpeellinen uudistus Helsingin nopeimmin kasvavalle asuinalueelle.
Lauttayhteyden suunnittelutyö on ollut kaupungilla jo muutaman kuukauden käynnissä. Kaupunki valmisteli alkusyksyn aikana toimintamalliehdotuksen väliaikaisen lauttapalvelun käynnistämiseksi. Kuulemani mukaan kaupunki hyödynsi valmistelutyössä kahden viime kesän lauttayhteyden käyttäjämääriä. Nyt kun rahoitus on varmistunut, kilpailutus toiminnan järjestämisestä voi alkaa. Viimeisimpien tietojen mukaan lautta voisi aloittaa toiminnan toukokuussa 2023 avovesikauden alussa.
Aiemmin tässä kuussa järjestetty Kruunuvuorenrannan alueen kehittämistä koskeva asukas- ja keskustelutilaisuus oli menestys. Paikalla oli noin 50 osallistujaa. Kaupungin virkahenkilöiden valmistelevat informatiiviset esityskalvot asukastilaisuudesta löytyvät blogin lopusta. Kalvoista löytyy esimerkiksi tieto, että osallistuvan budjetoinnin rahoilla suunnitellaan talviuintipaikkaa Säiliö 468 läheisyyteen ja että väliaikaisen K-Kaupan viereen on mahdollista sijoittaa kahvilakontti!