Browsed by
Category: Uncategorized

Lauttaliikenteen talviaikataulut

Lauttaliikenteen talviaikataulut

Kruunuvuorenrannan ja Meritullintorin väliä kulkevan lautan aikataulut ovat muuttuneet 1.11. alkaen talviaikatauluihin. Talviaikataulu on voimassa maaliskuun loppuun asti. Uusi aikataulu ei vaikuta arkipäivien kulkemiseen vaan ainoastaan viikonloppuvuoroihin. Lautta kulkee talvella lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-17 välillä. Muutos on sinänsä hölmö, koska moni Kruunuvuorenrannan asukas kulkee kantakaupunkiin töihin, harrastuksiin tai palveluiden äärelle myös viikonloppuisin. Syy kevennettyyn aikatauluun liittyy rahoitukseen, johon toivoisin kaupungin löytävän pikaisesti korjaavia ratkaisuita. Talviaikataulu alla

Helsingin kaupungilta puuttuvat keinot ratkaista rakentamisen ja lähiluonnon väliset konfliktit

Helsingin kaupungilta puuttuvat keinot ratkaista rakentamisen ja lähiluonnon väliset konfliktit

Olen seurannut läheltä kolmea Helsingin kaupungin rakentamiseen ja lähiluontoon liittyvää konfliktia: Pirkkolan monitoimihallin rakentamista, Myllypuron jääurheilukeskuksen rakentamista ja nyt käynnissä olevaa Stansvikinkallion rakentamista. Vastakkain olevat osapuolet ovat Helsingin kaupunki rakennuttajana ja lähiluontoa puolustavat aktivistit sekä kansalaisjärjestöt. En usko, että kummallakaan osapuolella on tyytyväinen tai onnistunut olo yhteentörmäysten jälkeen. Konfliktin osapuolet ovat siiloutuneet omiin poteroihinsa ja oikeassa olemisen tilaan. Kaupunki noudattaa ja toteuttaa päättäjien asunto- ja palvelurakentamiselle asettamia raameja kaupungin yhdessä sovittujen prosessien ja tavoitteiden mukaisesti. Lähiluontoa suojelevat järjestöt ja yksityishenkilöt puolustavat lähiluontoa kaikin keinoin kansalaistottelemattomuutta…

Read More Read More

Kruunuvuorenrannan ajankohtaisia asioita

Kruunuvuorenrannan ajankohtaisia asioita

Alueella järjestetään marraskuussa asukastilaisuus yhteistyössä kaupungin kanssa. Paikkana toimii Kruunuparkki 5 yhteiskäyttötila. Tilaisuudessa keskustellaan jatkuvasti muuttuvasta liikenteestä ja liikkumisesta Kruunuvuorenrannassa. Liikenneturvallisuus Saaristolaivastonkadulla. Tällä hetkellä ajonopeudet ovat jotain muuta kuin 30 km/h ja liikenneturvallisuus puutteellista, esimerkiksi bussipysäkeille ei ole suojatietä. Syyskuussa on saatu nopeusrajoitusmaalaus ja nopeusnäytöt Saaristolaisvastonkadulle. Lisäksi asukkaiden toiveena on, että Saaristolaivastonkadulle istutettaisiin puita mahdollisimman pian. Toivoimme, että kaupunki selvittää HSL:n kanssa voisiko bussilinjan 87 päätepysäkki siirtää järkevämpään paikkaan esimerkiksi lähemmäksi lauttalaituria. Rakentamisen tilanteesta käytiin pitkä keskustelu. Vuonna 2023 on…

Read More Read More

Lauttayhteys ei toimi vielä parhaalla mahdollisella tavalla

Lauttayhteys ei toimi vielä parhaalla mahdollisella tavalla

Helsingin Sanomat uutisoi HSL:n tutkimuksesta, jonka mukaan uusi lauttayhteys Kruunuvuorenrannasta kantakaupunkiin on noussut Helsingin suosituimmaksi ja pidetyimmäksi joukkoliikenneyhteydeksi. Tutkimustulos ei yllätä, sillä me lauttaa päivittäin käyttävät voimme havaita lautan käyttöasteen ja käyttäjien tyytyväisyyden omilla silmillämme. Usea ihminen on kertonut sosiaalisessa mediassa tai lautalla, että lauttayhteys on ainoa syy ostaa HSL-kuukausilippu. Lauttayhteys ja siihen liittyvä logistiikka eivät kuitenkaan vielä toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Laiturialueet tulee remontoida esteettömiksi ja eri sääolosuhteet kestäviksi. Tällä hetkellä lauttaa täytyy odottaa molemmissa päissä ilman minkäänlaista suojaa….

Read More Read More

Miten Helsinki on varautunut kuumeneviin kesiin?

Miten Helsinki on varautunut kuumeneviin kesiin?

Kirjoitin Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin lehdessä 23.7.2023. Kirjoitus alla Tänä kesänä on mitattu maapallon mittaushistorian kuumimmat päivät. On hyvä ymmärtää, että nyt mitatut lukemat ovat vasta esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Tulevaisuudesta katsottuna nämä ovat viileitä kesiä, sillä ilmastonmuutoksen myötä lämpötilat nousevat entisestään. Ilmaston lämpenemisen myötä ihmiset joutuvat taistelemaan sään ääri-ilmiöitä, lämpöaaltoja, metsäpaloja ja kuivuutta vastaan entistä useammin. Tämä koskettaa myös Suomea, sillä ilmaston lämpeneminen on globaali ilmiö. Monet suurkaupungit varautuvat ja tekevät jo toimenpiteitä ylikuumenemista vastaan, ja Helsingin…

Read More Read More

Muutos on aina mahdollisuus

Muutos on aina mahdollisuus

Kirjoitin Demokraattiin SDP:n nykytilasta ja tulevaisuudesta. Kirjoitukseni julkaistiin toukokuun paperilehdessä ja verkossa. Kirjoitus alla, antoisia lukuhetkiä! Muutos on mahdollisuus – SDP:n pitää rohkeasti visioida 2030-lukua Vuonna 2019 kesällä ehdotin Valtioneuvoston linnassa, että ministeri- ja avustajakunnan työhuoneiden ulkopuolelta otettaisiin nimikyltit pois ja tilalle jätettäisiin vain tittelikyltit. Ajatukseni taustalla oli idea siitä, että vaikka valta on tietyllä henkilöllä, se on aina vain lainassa. Aikansa on joka asialla taivaan alla – jossain vaiheessa tulee väistämättä aika luopua kyseisestä asemasta ja sen tuomasta mahdollisuudesta…

Read More Read More

Lauttayhteys alkoi tänään!

Lauttayhteys alkoi tänään!

Pitkään odotettu ja tarpeellinen Kruunuvuorenrannan ja Meritullintorin välinen HSL-lauttaliikenne alkoi tänään 1.5. Vappupäivänä! Huraa! Menimme perheen kanssa jo varhain kantakaupunkiin ilman suurempia ruuhkia. Some-keskusteluiden ja lautan työntekijän mukaan matkustajia oli tänään niin paljon, että yhdellä lähdöllä kymmenkunta joutui jäämään rantaan odottamaan seuraavaa lauttaa. Mikäli matkustajamäärät pysyvät tällä tasolla, on kaupungin harkittava ainakin ruuhka-aikoihin toista lauttaa. Matkustajamäärät tulevat nimittäin vain kasvamaan, sillä Kruunuvuorenrannan alueelle muuttaa keskimäärin 150 uutta asukasta joka kuukausi. Huomenna kun arki alkaa vapun juhlinnan jälkeen, saamme hieman normaalimman…

Read More Read More

Kruunusiltojen kevyen liikenteen väylät tulee ottaa käyttöön jo ennen raitioyhteyttä

Kruunusiltojen kevyen liikenteen väylät tulee ottaa käyttöön jo ennen raitioyhteyttä

Helsingin Sanomat julkaisi 28.4. mielipidekirjoitukseni koskien Kruunusiltojen kevyen liikenteen väylien käyttöönottoa. Rivakka vauhtia rakentuva ja erittäin tarpeellinen Kruunusillat-raitiotie tarjoaa nopean yhteyden kantakaupunkiin suuresta osasta Laajasaloa kytkien myös Kalasataman suoraan Hakaniemeen. Sillat ovat merkittävä parannus alueen liikenneyhteyksiin. Ne tuovat kantakaupungin monipuoliset palvelut Laajasalon lähelle, mutta myös Laajasalon alueen lähiluonnon kantakaupungin saavutettavaksi. Sillat on tarkoitettu jalankululle, pyöräliikenteelle ja raitioliikenteelle. Raitiovaunuyhteyden aloittaminen on suunniteltu alkamaan vuonna 2027, mutta olisi tärkeää, että sillan kevyen liikenteen väylät saataisiin käyttöön jo ennen raitiovaunuyhteyden valmistumista. Tämä on…

Read More Read More

Pitkään odotettu HSL-lauttayhteys Kruunuvuorenrannasta on suunniteltu alkamaan 1.5.2023.

Pitkään odotettu HSL-lauttayhteys Kruunuvuorenrannasta on suunniteltu alkamaan 1.5.2023.

Pitkään odotettu ympärivuotinen lauttayhteys Kruunuvuorenrannasta kantakaupunkiin alkaa suunnitelmien mukaan 1.5.2023. Helsingin kaupunki on varannut vuoden 2023 talousarviossa miljoona euroa Kruunuvuorenrannan ja kantakaupungin väliseen HSL-lipulla toimivaan lauttayhteyteen. Tämä miljoona euroa on jyvitetty lauttaliikenteen liikennöintikuluihin. Kaupunkiympäristön toimialalla on erikseen varoja suoraan lauttayhteyteen liittyviin infra- ja rakennuskuluihin kantakaupungin ja Kruunuvuorenrannan lauttalaiturien läheisyydessä. Lauttayhteys parantaa Kruunuvuorenrannan alueen saavutettavuutta huomattavasti ja on erittäin tärkeä ja tarpeellinen kulkuyhteys alueen asukkaille. Houkutteleva asuinalue kasvaa kovaa vauhtia ja bussin perinteistä maareittiä Herttoniemeen hidastavat useat tarpeelliset, mutta kulkua vaikeuttavat…

Read More Read More

Kruunuvuorenrannan lauttayhteys toimintaan 2023!

Kruunuvuorenrannan lauttayhteys toimintaan 2023!

Iloisia uutisia Helsingin kaupungin budjettineuvotteluiden infotilaisuudesta: Kaupunkiympäristön toimialalle osoitetaan 1 miljoonaa euroa Kruunuvuoren lauttaliikenteen järjestämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että juhannuksen alla kaupunginhallituksen linjaama päätös lauttaliikenteen aloittamisesta Kruunuvuorenrannan ja kantakaupungin välillä on saanut rahoituksen kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Ensi vuoden aikana Kruunuvuorenrannan ja kantakaupungin välillä alkaa jatkuva lauttayhteys, joka on toiminnassa ympäri vuoden ainakin Kruunusiltojen valmistumiseen asti. Tämä on todella merkittävä ja tarpeellinen uudistus Helsingin nopeimmin kasvavalle asuinalueelle. Lauttayhteyden suunnittelutyö on ollut kaupungilla jo muutaman kuukauden käynnissä. Kaupunki valmisteli alkusyksyn aikana…

Read More Read More