”Jonnekin muualle” ei ole oikea vaihtoehto

”Jonnekin muualle” ei ole oikea vaihtoehto

Olen saanut runsaasti yhteydenottoja liittyen suunniteltuun Myllypuron jääurheilukeskukseen. Pidän ongelmallisena, että erityisesti vihreät ovat kääntyneet jo julkisuudessa (HU 4.3., blogi 2.3.) vastustamaan Myllypuron jääurheilukeskukselle esitettyä paikkaa ilman esitystä vaihtoehdosta.

Olen siinä käsityksessä, että kaupunkiympäristöstä vastaava apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) on ollut jääurheilukeskuksen valmistelu- ja suunnittelutyössä mukana jo useita vuosia. Pidän outona, että nyt esitetään tarkentamatta, että jääurheilukeskus pitäisi rakentaa ”jonnekin muualle”. Toivon todella, että tällaisille puheille löytyy katetta.

”Jonnekin muualle” ei nimittäin ole oikea vaihtoehto, vaan esittäjän täytyy kertoa minne, muuten hanketta ei toteuteta tai se joudutaan aloittamaan aivan alusta. Se tarkoittaa ainakin viiden vuoden taukoa hankkeessa.

Mikä on tämä vaihtoehtoinen paikka?
Onko käytössänne jotain sellaista tietoa mitä asiasta päättävällä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalla ei ole?

Asia oli päätöskäsittelyssä ensimmäistä kertaa viime viikolla ja kaiken tiedon pitäisi olla lautakunnan jäsenillä hyvissä ajoin ennen kokousta. Seuraavaan lautakunnan kokoukseen (ti 16.3.) mennessä täytyy löytyä mustaa valkoisella näistä vaihtoehtoisista paikoista ja niiden pohjalta päätetään etenemisestä. Kaikki poliittiset ryhmät ovat samaa mieltä siitä, että jääurheilukeskus tarvitaan.

Asialla ei kannata leikkiä julkisuudessa, sillä kyse on aivan valtavasta liikuntainvestoinnista, jolla on lajiliittojen, Olympiakomitean sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki. Urheilukeskuksen suunnittelutyöhön on käytetty jo nyt useampi sata tuhatta euroa sekä tuhansia työtunteja.

Tulevasta jääurheilukeskuksesta löytyy tiloja huippu- urheilijoille, harrastajille sekä vapaa-ajan liikkujille. Keskus loisi Suomeen ensimmäistä kertaa mahdollisuuden harrastaa pikaluistelua sisätiloissa ja tarjoaisi samalla riittävät olosuhteet lajin kansainvälisten arvokilpailujen järjestämiseksi.


Comments are closed.