Onnea Myllypuro ja eläköön jääurheilu!

Onnea Myllypuro ja eläköön jääurheilu!

Kaksi viikkoa sitten kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan kokouksessa pyysimme lisäselvityksiä Myllypuroon suunnitellun jääurheilukeskuksen vaihtoehtoisista sijainnista ja hankkeen taustoista. Nyt selvitykset on saatu ja lautakunta päättänyt äänestyksen jälkeen, että jääurheilukeskus rakennetaan Myllypuroon. Onnea Myllypuro, Itä-Helsinki ja koko kaupunki!

Syy, miksi kannatan ehdotettua sijaintia Myllypurossa on yksinkertainen: vaihtoehtoista paikkaa jääurheilukeskukselle ei yksinkertaisesti ole. Kaupunkiympäristön toimiala toteaa kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalle kirjallisesti:

”Jääurheilukeskukselle ei löydy Myllypuron liikuntapuistoa korvaavaa paikkaa Helsingin alueelta. Hankkeen koko ja muut vaatimukset huomioon ottaen esimerkiksi Vuosaaren liikuntapuistossa oleva, asemakaavassa hallille osoitettu paikka ei mahdollista jääurheilukeskusta ilman asemakaavan muuttamista. Sama koskee myös muissa liikuntapuistoissa (esim. Kivikko, Malmi, Oulunkylä, Tali ja Malminkartano) olevia tontteja, niille osoitettuja hallivarauksia tai avoimia kenttäalueita. Tontit ovat liian pieniä, osa niistä on jo varattu muille hankkeille tai kentät eivät mahdollista kattamista ilman asemakaavan muuttamista.

Myllypurossa on lainvoimainen kaava kansainväliset mitat täyttävälle jääurheilukeskukselle. Se valikoitui aikanaan 2006 anottuja talviolympialaisia varten Helsingissä sijainniltaan parhaana ja ainoana paikkana hallille, jossa pikaluistelun lisäksi oli tarkoitus olla myös muita talviolympialaisten suorituspaikkoja katsomoineen. Vaikka olympialaisia ei Suomeen saatu, paikka kaavoitettiin tulevaisuutta ajatellen kansainvälisten arvokisojen mitat täyttävälle jääurheilukeskukselle. Nyt esillä oleva hallihanke on suuruusluokaltaan ja toiminnoiltaan kokoluokkaa, jolle ei löydy muuta sijaintia.

Myllypuron sijainti tämän kokoluokan hankkeelle on ainoa näin keskeinen julkisten liikenneyhteyksien varrella. Se on noin 600 metrin kävelyetäisyydellä metroasemasta ja tulevan Raidejokerin pääteasemasta.”

Jos vaihtoehtoisia paikkoja olisi ollut, ne olisi käyty jo hankkeen suunnitteluvaiheessa läpi. Jääurheilukeskus on ollut yhdessä sovitussa yleiskaavassa jo vuodesta 2006. Nyt asian lisäselvittäminen ja aivan uuden kaavaprosessin aloittaminen veisi noin kahdesta neljään vuoteen aikaa. Se on todella pitkä aika varsinkin kun Helsingissä on huutava pula jääurheilupaikoista. Asiasta on uutisoitu vuosien varrella aiemmin esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

Lautakunta on saanut tietoa laajasti hankkeen taustoista valmistelijoilta eli Suomen Olympiakomitealta, Suomen Luisteluliitolta ja Suomen Taitoluisteluliitolta:

”Olympiakomitea pitää tällä hetkellä Myllypuron jääurheilukeskusta valtakunnallisesti kaikista merkittävimpänä liikuntapaikkarakentamisen hankkeena. Keskus palvelee helsinkiläisten urheiluseurojen toiminnan ja huippu-urheilun kannalta keskeisiä jäälajeja, kuten pikaluistelua, short tracki’ia (kaukalopikaluistelu), taitoluistelua, jääkiekkoa ja esteetöntä kelkkakiekkoa. Tämän lisäksi keskus tarjoaa luistelun harrastamisen olosuhteet myös kuntoilijoille.

Tarve jääurheilukeskukselle on valtava: pikaluistelun osalta hanke luo Suomeen toistaiseksi täysin puuttuvan halliolosuhteen. Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtään paikkaa, jossa pikaluistelun harjoittelu olisi mahdollista sisällä. Lisäksi kaukalot tuovat merkittävästi lisää jääkapasiteettia helsinkiläisille taitoluistelijoille ja juniorijääkiekkoilijoille.

Keskus tarjoaa pika- ja taitoluistelulle kaikki laji- ja oheisharjoittelutilat sekä mahdollistaa kansainväliset kilpailut. Hanke kytkeytyy toiminnallisesti Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan ja Helsingin Olympiavalmennuskeskukseen palvellen urheilijoita ja hyödyntäen Urhean palveluita maajoukkuetoiminnassa.

Jääurheilukeskukseen sisältyy mm. 400 metrin pikaluistelurata, kaksi jääkaukaloa, noin 2 000 hengen katsomo, juoksurata, kuntoilu- ja liikuntasalitiloja sekä valmennustiloja. Jäälajien lisäksi monitoimihalli tuottaa harjoittelu- ja valmennusolosuhteita yleisurheiluun ja kaukalolajeihin.

Keskuksesta on tarkoitus rakentaa maailman ekologisin jääurheilukeskus. Alusta asti meillä ohjaavana ajatuksena on ollut tehdä ympäristöystävällinen, energiatehokas, kestävä ja esteetön urheilukeskus.

Olen iloinen, että Myllypuron jääurheilukeskuksesta tehtiin tänään lautakunnassa myönteinen päätös ja hanke etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Mitä nopeammin prosessi saadaan vietyä eteenpäin, sitä nopeammin rakennustyöt voidaan aloittaa ja jääurheilukeskus upeine palveluineen kaikkien kaupunkilaisten käyttöön.


Comments are closed.