Keskustelu suomen kielen oppimisesta pääkaupungissa käy kuumana. Jopa valtakunnanpolitiikan ministerit ovat ehtineet kommentoimaan Helsingin tilannetta, ratkaisuja ja valintoja. Se on hienoa: on vain hyvä, että hallituksen ministerit ovat näin kiinnostuneita Helsingin asioista.

Heillä on myös konkreettinen mahdollisuus tehdä asialle jotain, sillä syksyn budjettiriihessä ministerit voivat lisätä varoja koulutukseen ja kielen oppimiseen. Kommenttien ja heittojen sijaan toivoisin heiltä enemmän ratkaisuja ja päätöksiä. Ongelmia ja tilannetta osaa kuvata kuka tahansa. Vaikeampi kysymys on, kuka esittää tilanteeseen toteuttamiskelpoisia ratkaisuja.

Olen sanonut jo pitkään, että Helsingin ja muiden suurten kaupunkien osalta tarvitaan erillisiä ja kohdennettuja valtakunnantason panostuksia kotimaisten kielen oppimiseen. Näissä kaupungeissa painitaan aivan eri kokoluokan haasteiden kanssa kuin pienissä kunnissa.

Helsinki on tehnyt tässä oman osansa: kaupungissa on panostettu tarveperusteiseen tukeen, eli rahaa on ohjattu sinne, missä oppimisen tuen tarve on suurin. Se on toiminut, ja sitä on lisättävä. SDP on koulutus- ja sivistyspuolue, ja me kannatamme lisäpanostuksia lasten oppimiseen ja nuorten koulutukseen. Siksi halusimme myös pienentää koulujen alkuopetuksen ryhmäkokoja, ja muutokset astuvat voimaan tänä syksynä.

Osana kielikeskustelua Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Matias Pajula vaatii, että vieraskielisille tarjottava suomi tai ruotsi toisena kielenä eli S2-opetus lopetetaan kokonaan ja tilalle annetaan valmistavaa opetusta ja tukiopetusta. Pajulan tunnistama ongelma on todellinen, mutta hänen ratkaisunsa on epäjohdonmukainen.

S2-oppimäärään ei pitäisi päätyä väestörekisteriin merkityn kielen perusteella, eikä sieltä pois siirtyminen saa olla käytännössä mahdotonta. Se on luonnollisesti korjattava. Mutta koko oppimäärän lopettaminen ei korjaa sitä, se vain jättää tuen tarpeen paikalleen. Yhtään lisätuntia suomen opetukseen ei synny sillä, että oppimäärä pyyhitään opetussuunnitelmasta.

Kokoomuksen epäjohdonmukaisuus ihmetyttää, koska kokoomus vaatii vahvempaa tukea samaan aikaan, kun se on Orpon johtamassa hallituksessa leikannut oppimisen rahoitusta koko hallituskauden ajan. Viimeksi kevään 2026 kehysriihessä päätettiin 60 miljoonan euron valtionosuusleikkauksista, joiden Kuntaliitto arvioi kohdistuvan väistämättä muun muassa koulutukseen. Kokoomus lupasi vaaleissa, että koulutus on erityissuojeluksessa. Käytännössä suojelu on tarkoittanut sitä, että leikkaukset kierrätetään kuntien valtionosuuksien kautta: laskun maksaa Helsinki ja vastuun kantaa luokanopettaja.

Esitän kieliongelmaan kahta ratkaisua.

Ensinnäkin tuki on siirrettävä varhaisemmaksi. Se tarkoittaa kieliarviointia neuvolaan ja kohdennettua osa-aikaista varhaiskasvatusta niille lapsille, joiden kotimaisten kielten kehitys ei ole riittävällä tasolla. Mitä myöhemmin puututaan, sitä kalliimmaksi ja vaikeammaksi asia käy.

Toiseksi päätös S2-oppimäärään osallistumisesta on tehtävä ammatillisen arvion ja lapsen yksilöllisen kielitaidon perusteella. Siirtymä S1-oppimäärään on tehtävä aidosti mahdolliseksi silloin, kun kielitaito riittää. Se vaatii valtakunnalliset ja tutkimuspohjaiset kriteerit sekä rahoitusmallin, joka kannustaa siirtymiin eikä rankaise niistä.

On myös muistettava, ettei lapsen kielitaito kehity pelkästään koulussa. Tämän on nyt huomannut myös ministeri Sari Essayah, joka esitti koulupiirikeskustelun yhteydessä, että rajojen siirtelyn sijaan pitäisi panostaa maahanmuuttajavanhempien suomen kielen oppimiseen, jotta he voisivat tukea lastensa kielenoppimista. Olen samaa mieltä. Ongelma on vain se, että Essayah istuu hallituksessa, joka tekee päinvastoin. Orpon hallitus esittää kymmenien miljoonien leikkauksia kotoutumiskoulutukseen ja lakkauttaisi lukutaito- ja kielikoulutuksen rahoituksen vapaan sivistystyön oppilaitoksilta. Samalla kuntien kotoutumistyöstä leikataan kymmeniä miljoonia euroa, mikä vaikuttaa suoraan myös kielikoulutuksen järjestämiseen. Asiasta on puhuttu ja muistutettu koko hallituskauden ajan.

Lisäksi vanhempien mahdollisuus oppia suomea vaikuttaa suoraan siihen, millaisessa kieliympäristössä lapsi kasvaa. Nyt aikuisten kielikoulutuksesta ja kuntien koulutusvaroista leikataan, ja sitten ihmetellään, miksi lapset tarvitsevat koulussa tukea suomen kielen oppimisessa.

Kielitaito ja toimiva koulupolku ovat aina ennen kaikkea lapsen etu. Kielitaito ei synny poistamalla oppimäärä opetussuunnitelmasta, se syntyy opettamalla. Jos pääministerin erityisavustaja haluaa asian muuttuvan, lähin paikka vaikuttaa on hänen omalla työpaikallaan. Ja jos ministerit haluavat samaa, seuraava paikka on kuukauden päästä pidettävä budjettiriihi.

Niilo Toivonen