Julkaistu Demokraatti -lehdessä torstaina 2.2.2017

Kirkko ja SDP painivat samanlaisten ongelmien ääressä

Vasta suuret yhteiskunnalliset muutokset ja uhat saavat kansalaiset ymmärtämään molempien instituutioiden merkityksen ja puolustamaan niitä.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen ongelmat ovat hyvin yhteneväisiä. Molempien tahojen ydinsanoma on yksinkertaisuudessaan niin hyvä, että sanotaan jokaisen suomalaisen olevan sydämeltään sosialidemokraatti tai kannattavan luterilaista etiikkaa. Lähimmäisenrakkaus, oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta ovat syvästi selkärangassamme. SDP on puolueista se, joka ajaa aidosti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa kaikille kansalaisille. Kirkko pitää huolta ja antaa toivoa kaikista heikoimmassa asemassa oleville. Ydinsanoman samaistuttavuuden vuoksi molemmat tahot ovat myös valitettavan helppo unohtaa.

Suomen ev. lut. kirkko on viimeisen kahden vuoden aikana herännyt puolustamaan yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia pakolaisia nopeasti kasvaneelta rasismilta, muukalaisvihalta ja epätasa-arvoisuudelta. Arkkipiispa Kari Mäkisen johdolla kirkko on yksisanaisesti asettautunut vastavoimaksi vihalle ja pelolle. Kirkko on samalla osoittanut, että se on edelleen yhteiskunnan moraalinen selkäranka. Kirkon tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä on saanut ansaitsemaansa tilaa ja julkikuva hioutunut.

Samaan aikaan Suomen sosialidemokraattinen puolue SDP on herännyt puolustamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota nopeasti edenneeltä yksityistämisvimmalta ja väheksyvältä ja negatiiviselta ihmiskuvalta. SDP on kirkastanut sanomansa porvarihallituksen kylmän ja kovan politiikan vastavoimana ja asettautunut selkeästi ihmisen puolelle. Kansalaiset ovat havahtuneet SDP:n reilumpaan vaihtoehtoon ja gallupkannatus on noussut.

Vaikka molempien tahojen kannatus on noussut ja ydinviesti on kirkastunut, tekemistä on vielä viestin viemisessä. Sekä kirkko että SDP tavoittavat kehnosti nuoria. Nuoret elävät aivan erilaisessa maailmassa ja heitä ei tavoita iltauutisten ääreltä, aamukympin messusta tai eduskunnan kyselytunnin kisakatsomosta.

Toimintatapojen osalta nuoria on helpompi tavoittaa konkretialla ja kohtaamalla sekä valitsemalla oikeat viestintävälineet. Toivon puolueen ja kirkon puhuvan vähemmän jargonia ja enemmän ihmisten kieltä – subjektiivisen pedagogisen päivähoito-oikeuden palauttaminen on tärkeä tavoite, mutta lauseena täyttä hepreaa.

Puoluekokouksesta mieleeni jäi valovoimaisia nuoria demareita, joita toivon puolueen nostavan esiin mahdollisimman nopeasti. Ehdotan myös, että Demarinuorille ja SONK:lle annetaan tehtäväksi kirjoittaa todellinen periaateohjelma. Hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, että kirkko ja SDP saavat nuoret puolustamaan niitä arvoja ja periaatteita, jotka ovat nyt uhattuna. Puolue ja kirkko, jotka kuuntelevat ja ymmärtävät nuoria, kasvavat ja menestyvät.