Helsingissä käydään parhaillaan keskustelua pienistä päiväkodeista ja niiden lakkauttamisesta. Osallistuin keskusteluun Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Helsingin kaupunki on jo pitkään lakkauttanut pieniä päiväkoteja ja korvannut niitä suurilla yksiköillä. Tämän kehityksen taustalla ei ole avoimesti päätetty poliittinen linjaus, vaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan liian tiukka talousraami, joka ohjaa virkakunnan esityksiä.

Pienet päiväkodit eivät kaupungin näkökulmasta ole riittävän tehokkaita yksiköitä, vaan lapset halutaan keskittää suurempiin päiväkoteihin, joissa toimintaa voidaan järjestää kustannustehokkaammin.

Olin itse mukana puolustamassa pientä ryhmäperhepäiväkoti Peukaloista vuonna 2020, kun kaupunki esitti sen lakkauttamista säästösyistä. Lakkautus vietiin lopulta voimalla läpi, vaikka vanhemmat tekivät kuukausien ajan töitä päätöksen pysäyttämiseksi.

Tilanne oli absurdi. Kaupunki ei antanut selkeitä perusteluja eikä kuunnellut asukkaiden ja vanhempien huolta. Ryhmäperhepäiväkoti oli kodinomainen ja turvallinen ympäristö, joka tarjosi lapsille pysyvät ihmissuhteet ja yksilöllistä hoivaa. Sen toiminta olisi voinut jatkua, mutta kaupunki valitsi ajaa päätöksen väkisin läpi, säästäen vain marginaalisia summia vuosibudjetista. Samanlaisia tarinoita on kymmenittäin eri puolilta kaupunkia.

Tällaiset päätökset heijastavat tehokkuusajattelua, jossa jokainen euro ja neliömetri pyritään optimoimaan, mutta varhaiskasvatuksen pedagogiset ja inhimilliset arvot jäävät jalkoihin. Suuret päiväkodit ovat myös toimivia, mutta ne eivät vastaa aina kaikkien lasten ja perheiden tarpeisiin.

Helsingin strategiassa korostetaan laadukasta varhaiskasvatusta ja lähipäiväkotiperiaatetta. Onko suurten yksiköiden keskittäminen linjassa näiden tavoitteiden kanssa? Pienten päiväkotien lakkauttaminen tarkoittaa monille perheille pidempiä matkoja ja vähemmän valinnanvaraa.

On aika pysähtyä arvioimaan, mihin Helsingin varhaiskasvatuspolitiikkaa ollaan viemässä. Kaikenlaisia päiväkoteja tarvitaan, jotta monimuotoisuus ja perheiden erilaiset tarpeet huomioidaan. Vaikka meidän taistelumme lopulta epäonnistui, toivon, että tämä kehityssuunta herättää keskustelua.

Tulevan valtuustokauden talousraamia päätettäessä tulee varmistaa, että Helsingin varhaiskasvatus perustuu muuhunkin kuin pelkkään taloudelliseen tehokkuuteen.

Niilo Toivonen