Mielipide: Helsingin palvelut kuntoon ennen kuntaveron laskua

Mielipide: Helsingin palvelut kuntoon ennen kuntaveron laskua

Kauppalehti julkaisi 28. toukokuuta mielipidekirjoitukseni liittyen Helsingin palveluihin:

Helsingin on huolehdittava asukkaistaan ja panostettava palveluihin, Niilo Toivonen sanoo.

 Lukijalta. Kauppalehti uutisoi Helsingin vauraudesta ja mahdollisuudesta laskea kunnallisveroa entisestään (KL 24.5.).

Helsinki päätti viime vuonna laskea kunnallisveroaan 0,5 prosenttiyksikköä. Parempi vaihtoehto uudelle veronlaskulle on hyödyntää kaupungin hyvä taloudellinen tilanne parantamalla kaupunkilaisten hyvinvointiin keskittyviä palveluita.

Kaupungin varallisuudella tulee esimerkiksi korjata homekouluja, pienentää terveyskeskuksien ja päiväkotien ruuhkaa, lisäresursoida vanhustenhoitoa ja panostaa koulujen erityisopetukseen.

Tämän lisäksi on surullista, että osa kaupungin työntekijöistä on palkkakuopassa, kun kaupunki tahkoaa rahaa.

Kun panostamme sosiaali- ja terveyspalveluihin, koulutukseen ja hyvinvointiin, luomme parempia edellytyksiä kaupungin terveelle talouskasvulle.

Helsingillä ei ole varaa kohdella kaupunkilaisia huonosti.

Helsingissä on jo nyt yli kymmenen tuhatta nuorta ilman koulutus- tai työpaikkaa. He ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle, ja vanhustenhoidon tilakin on kriittinen.

Niilo Toivonen (sd)
kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan jäsen


Comments are closed.